Kumarra pihlajaa. Sen alle kasvot ylöspäin
veljesi on haudattu. Maan povessa luut
mustuvat, yrtit versovat nikamiin.
Kumarra pihlajaa, sen ihonkaltaista kuorta, oksan hankaan
ripustettua helminauhaa. Kumarra latvan liekkiä.
Juuret lävistävät veljesi rinnan.
Juuret lävistävät veljesi otsan.
Pihlaja on ääniä täynnä, jotka keväällä
puhkeavat lehdiksi.

Kruunupää katselee maailmaa. Tämä oma
niityn takainen metsä, se voisi puuskahtaa,
kun savu nousee ja horisontti kalpenee.
Kruunupää kuulee kuinka kone jylisee,
rauta taipuu virtojen yli ja kolonnat
seuraavat toisiään. Ei mikään pidättele:
Ob, Lena, Jenisei. Jää murtuu
kuin munan kuori. Routaan repeää valtatie.
Kruunupää katselee maailmaa, ravistaa
pikeä kyljistään. Ja Majesteetin luomien alla
kolonnat jatkavat kulkuaan.

Avaa verho.
Avaan näkymän metsään, joka on kaadettu.
Hirvi juoksee aukion poikki
hampaissaan kuu,.sorkissaan narskuva hanki.
Hirvi juoksee runkojen taakse,
ia kuuluu tasainen kalkatus, junan ääni.
Hirvi juoksee halki vuosituhantisen pauhun
kohti seuraavia nollia, sinne missä jarrut kirskuvat.
Kristallimaljaa se sarvissaan kantaa, jäätä ja kuplivaa juomaa.
Siis ota lasi, lusikka ota, hämmennä kuplista puhti.
Mutta latvojen taakse, taakse pilvivuorten hirvi kiikuttaa aarteen.

Siis, tämäkö on Tomsk,
kaupunki, kun se putoaa lumeen.
Nämäkin kujanteet kohoavat taivaaseen.
Ei tuoksu mänty, ei kataja, eivätkä puutarhat enää.
Ei hameväkeen voi luottaa,
kattojen yllä matosta tampataan raidat,
horisonttiin keltainen ja turkoosi,
kattojen alla tapettia repivät kynnet,
nuo valkoiset pakkaskynnet.
Siis, tämä on Tomsk,
kun sen kaduilla suhaavat volgat.
Ja kun astun kyytiin, takapenkki täyttyy pian.
Hengitys höyryää, nylon repeää. Naiset
vain punaavat huuliaan.

Irsk. Ääni ratapihan yllä
kuin hampaiden kirskunta. Juna vaihtaa raidetta
kun kohautan olkaa.Vaunu seuraa vaunua, päivä päivää.
Niin ovat päiväsi valoisaayötä.Yöthampaidenkirskuntaa.
Irkutsk. Nivelet narisee, humahtaa päivät, arolla
lysähtää jurtta. Siellä on koti, Irkutsk,
vaunut kuin uloshengitettyä ilmaa.
Siellä hengityksen lämmössä
tiheän karvan alla.

... a puberdade fêmea, aqui, assim :

é o instante da festa, do adorno
da floração que frutifica logo
em geração...

.... é o próprio lume da infância:

é quando o corpo
augura o porte
de uma mãe futura
e a carne da mulher
vem dar volume à graça
da menina ainda...

... a graça esguia se arredonda então:

e o encanto é o do encontro
da infância que cede
a uma primeira cria.

ardeu o dia todo
entregue à cor da tarde
e aconteceu por fim o que aguardava :

e deu-me o pão e deu-me o peixe
surto com raiva aos areais fecundos.

e eu partilhei com ele o escasso vinho ...

... não era nem tempo de velar sozinho ...